FPS -räiskintäpelien ja RTS-strategiapelien rinnalle on viime aikoina noussut kolmas peligenre, joka on kerännyt kaikkien aikojen suurimman pelaajayleisön. MOBA-peleissä (Multiplayer online battle arena) eli suomeksi taisteluareenamoninpeleissä kahden vastakkain pelaavan joukkueen tarkoitus on tuhota vihollisen tukikohta ja puolustaa omaa tukikohtaansa. Ottelu pelataan usein samassa kartassa, mutta joissain peleissä karttoja on useampia. Kartoissa taistellaan herruudesta ja vihollisen rakennusten tuhoamisesta tietokoneen ohjaamien joukkojen avustamina. Viiden hengen joukkueissa yksittäiset pelaajat ohjaavat kukin omaa voimakasta hahmoaan, joita kutsutaan pelistä riippuen joko nimellä hero tai champion (suomeksi sankari). Eri hahmoilla on eri ominaisuuksia, jotka määräävät niiden roolin pelissä. Hahmojen kyvyt paranevat pelin edetessä hahmojen tason noustessa ja rahalla hankittavien uusien esineiden avustamina. Vastustajajoukkueen pelaajien hahmojen eliminoimisesta saadaan rahan lisäksi oman hahmon tasoa kasvattavia kokemuspisteitä. Oman hahmon kuollessa pelaaja joutuu odottamaan tietyn ajan ennen kuin hän voi liittyä takaisin peliin. Joukkueen ollessa vajaamiehitetty vastustajalla on mahdollisuus päästä pelin johtoon, ja erilaisin keinoin rajoittaa vajaalla miehityksellä pelaavan tiimin sankareiden kehittymistä.

dota2-pieni

Dota 2

Yksittäiset taistelut useiten voittanut joukkue saa edun vastustajaan nähden. Voittajajoukkueelta vaaditaan yksittäisten pelaajien hyvän suorituksen lisäksi sujuvaa tiimipeliä. Lisäksi lopputulokseen vaikuttavat erän alussa tehdyt hahmovalinnat: vastakkain pelaavat joukkueet pyrkivät valitsemaan hahmot jotka täydentävät toistensa kykyjä pelin aikana, mutta samalla toimivat tehokkaasti vastustajan hahmovalintoja vastaan.

Juuret StarCraftissa ja WarCraft III:ssa

MOBA-pelit saivat alkunsa, kun Aeon64 -niminen modaaja loi StarCraftiin Aeon of Strife (AoS) -kartan, jossa neljä pelaajaa taisteli neljällä linjalla loputtomia tietokoneen lähettämiä yksiköitä vastaan. AoS siirrettiin myös WarCraft III: Reign of Chaokseen sen ilmestyttyä, ja sen pohjalta Eul -niminen modaaja loi Defense of the Ancients (DotA) -kartan. WarCraft III: The Frozen Throne -lisäosan ilmestyttyä DotA siirrettiin The Frozen Thronelle ja useat eri modaajat tekivät siitä omia versioitaan. Vuoden 2004 aikoihin DotA eriytyi omaksi DotA: Allstars -pelikseen, ja pian tämän jälkeen Steve “Guinsoo” Feak alkoi työskennellä pelin parissa. Guinsoo toimii nykyään pelinkehittäjänä Riot Gamesilla League of Legendsin parissa. Pelin kartta, esineet ja hahmot jatkoivat kehittymistään mekaniikoiltaan monimuotoisimmiksi ja -mutkaisemmiksi pelin ainoan jäljellä olevan kehittäjän, IceFrogin, ohjauksessa. IceFrog työskentelee tällä hetkellä myös Valve Corporationilla Dota2:n pääkehittäjänä.

dota1-pieni

DotA: Allstars

Alkuperäisen Dotan kolme seuraajaa

Pelaajien suosima, faniyhteisön hallinnoima DotA herätti konseptina kiinnostusta monissa pelialan yrityksissä ja monet pelifirmat päätyivät kehittämään omat versionsa pelistä. Näistä DotA-tyylisistä peleistä parhaiten pärjäsivät Riot Games:in vuonna 2009 julkaisema League of Legends (LoL) ja S2 Games:in vuonna 2010 julkaisema Heroes of Newerth (HoN). LoL:in ja HoN:in julkaisun aikoihin DotA-tyylisistä peleistä alettiin käyttää laajempaa MOBA-nimitystä.

hon-pieni

Heroes of Newerth

Myös Valve Corporation lähti mukaan MOBA-kilpaan tuoden kuuluisan DotA-nimen takaisin pelaajien huulille. Alkuperäisen DotA:n pohjalta kehitettyä Dota 2 -peliä alettiin testaamaan vuonna 2011, ja sen jälkeen kun se viimein julkaistiin vuonna 2013, Dota 2 on noussut nopeasti yhdeksi elektronisen urheilun kovapalkkaisimmista peleistä. MOBA-peleistä pelaajamäärältään kaikkein suosituin peli on kuitenkin League of Legends, Dota 2:n ja Heroes of Newerth:in ollessa huomattavasti vähemmän pelattuja. Blizzard Entertainment julkaisi myös vuonna 2015 oman MOBA-pelinsä, Heroes of the Stormin, jonka kilpailullinen pelaaminen on jo loppunut.

lol-pieni

League of Legends